Huh huh, takana tähänastisen yliopistourani varmasti tylsin tentti. Tarkennettuna tenttihetki ei ollut yhtään normaalia kuivakampi, mutta kolme teosta informaatioteknologiasta organisaatioissa on aivan liikaa. En voi kyllä väittää rehkineeni turhan paljon noiden paholaismaisten opusten parissa, mutta eiköhän sitä jo tällä opiskelutaustalla kykene suoltamaan tekstiä aiheesta kuin aiheesta samaa yhtä väkisin muistin syövereistä puristettua ajatusta pyörittämällä. Voin kertoa että aika monella tavalla voi sanoa, että informaatioteknologia on kehittynyt ja tieto on tarpeellista organisaatioille. Aika syväluotaavaa eikö?
Informaatioteknologiasta mukavampiin aiheisiin. Mikäli rahatilanne sallisi, saattaisin hiippailla ostoksille itseäni palkitakseni. No, eipä salli joten päätän että pari viikkoa sitten alesta vahingossa löytämäni (joskin ehdottomasti syksyksi tarvitsevani) mustat nilkkurit olivat ennakkolahja hyvästä tenttisuorituksesta. Jep jep.
 |
| Bianco Sully Shoes, kuva Bianco.com |
Ihan vahingossa käteni siis tarttui Biancossa kyseiseen nilkkuripariin ystäväni odotellessa. Kun koko oli sopiva, enkä omista tällä hetkellä yhtäkään (toistan:
yhtäkään) paria mustia nilkkureita (viime talven kovasta etsinnästä huolimatta) oli ostopäätös tehtävä. Miinusta tietysti siitä, ne eivät ole nahkaiset, mutta tarvitseeko ihan kaikkien kenkien ollakaan? Minulle ainakin tämä pari kelpaa ihan juuri sellaisena kuin se on, oikein hyvin. Tärkeä kysymys sen sijaan kuuluu seuraavasti: jos omistaa näin nätin korkkaamattoman kenkäparin, onko ihan pakko odottaa syksyyn vai saako ne laittaa jo harmaana ja kylmänä kesäpäivänä?
Loppulisäyksenä on todettava, että joudun turvautumaan edelleen muiden kuviin, sillä oma kamerani on rikki. Ehkäpä vielä edessä häämöttää aika jolloin nämä jo kaksi esiteltyä kenkäpariakin nähdään in action-kuvissa. Ehkä.